Yhteistyö aloitus

Olemme aloittaneet yhteistyön Isännöintitoimisto Pientupa Oy:n kanssa. Toimimme heidän teknisenisännöitsijänä ja valvojana Heidän Pirkanmaan kohteissa.

RAV koulutus alkoi

20.9-21.9.2016 alkoi Rakennustyön valvojan koulutus.

Kaksi työntäytteistä ja konekivääri pajatuksellista päivää vietetty alan ammattilaisten seurassa.

Seuraavan kerran ensi kuussa loppurutistus ja tentti.

 

Toimistomme on kiinni joulunajan ja olemme paikalla jälleen 07.01.2021

Rakennustyön tarkkailijan tehtävät

Uusia tehtäviä yrityksellemme on ollut osakkaiden tilaamana rakennustyön tarkkailijan toimiminen. Tarkkailijana kierrämme rakennustyömaalla dokumentoiden rakennustyön etenemistä ja raportoiden havaintoja osakkaille ja rakentajalle. Raportoinnista on ollut hyötyä myös rakennusurakoitsijalle.

Ilmoitus

Toimisto on kiinni 21-22.5.2020 välisenä aikana. Olen jälleen tavattavissa 25.5.2020 , luen s-postia loman aikana säännöllisen epäsäännöllisesti.

Mäenpää Heikki J

CADS Ohjelmisto käyttöön 2020

Laajennamme toimintaa omakotirakentajien suuntaa ja olemme aloittaneet kaupallisen yhteistyön Timberhirsi Oy:n kanssa.
Samalla sunnittelu ohjelmistomme on vaihtunut siten, että olemme siirtymässä 3d suunnitteluun ( ohjelman hienouksien opiskelu menossa), jolloin mahdollisuus tarkastella suunniteltavaa kohdetta paranee. Tulevaisuudessa pystymme tarjoamaan 3d kiertokävelyn suunnittelukohteessa.

Hannu Boman

Tekninen asiantuntijamme Hannu Boman siirtyy uusiin työtehtäviin uuden työnantajan palveluksessa toisella paikkakunnalla ja on viimeistä työpäiväänsä meillä 31.1.2019.

Toivotamme Hannulle onnea ja menestystä uusissa haasteissa.

Vaikea on löytää sinulle korvaajaa.

Pirkanmaan rakennuttamis-ja valvontapalvelun puolesta

Heikki J Mäenpää

Toimistomme muuttaa

Toimistomme muuttaa Kangasalan keskustaan KOy Harjunsola 1 tlloihin 1.3.2018.

Uusi osoitteemme on Kuohunharjuntie 31 LH 17 , 36200 Kangasala.

Toimistomme on avoinna 9-00- 16.00 välisenä aikana.

RAV- vaatimusluokan pätevyys

Heikki Mäenpää

Hakemuksenne rakennustyön valvojan pätevyyden toteamiseksi

FISE:n rakennustyönvalvojien pätevyyslautakunta on kokouksessaan 28.2.2017 todennut Teille RAV-vaativuusluokan pätevyyden.

Pätevyys kirjataan FISE:n pätevyysrekisteriin. FISE lähettää laskun pätevyydestänne.

Parhain terveisin

Joni Jääskeläinen

Pätevyyslautakunnan sihteeri